Kerttu-mummulle
Näin hautajaisten jälkeen haluaisin julkaista omat muistoni mummusta. Paljon varmasti jää kirjoittamatta, sillä olen huomannut, että joka päivä minulle tulee uusi muisto. Pieniä asioita, mutta silti mielestäni hyvin mummua kuvaavia.
Mummu kasvoi saarella nelilapsisessa perheessä. Elämä meren armoilla ei aina ollut helppoa ja elanto oli tiukassa. Mummun isä elätti perhettään kalastamalla ja tekemällä rakennustöitä. Mummun äiti kävi torilla myymässä luonnon antimia. Mummun ja hänen sisariensa tarinoiden mukaan koulutie oli välillä hyvinkin vaarallinen ja raskaskulkuinen. Silti kouluun oli mentävä joka päivä. Leikkikavereita ei ollut kovin montaa, mutta sisaruksista oli seuraa toisilleen.
Mummu lähti nuorena piiaksi mantereen puolelle. Mummu työskenteli myös lääketehtaalla ja Turun kaupungin viher- ja puutarhatyöntekijänä. Muistan kaikkein parhaiten mummun tarinat siitä ajasta, jolloin hän työskenteli Kupittaan puistossa. Minulle on jäänyt sellainen olo, että tuo aika oli mummullekin muistorikasta aikaa.
Muistan myös tarinat siitä, kun mummu kävi lavatansseissa. Yksi tarina oli mielestäni kaikkein hauskin ja mummua hyvin kuvaava. Mummu oli lähtenyt kaveriporukalla tansseihin, kun hänen kengästään oli irronnut korko. Porukan miehet olivat löytäneet naulan matkan varrelta ja he olivat naulanneet kengän kannan paikoilleen. Matka oli jatkunut yhtä iloisesti, jos ei iloisemminkin tuon jälkeen. Mummu kertoi tämän tarinan aina hymyissä sun ja välillä naurahdellen.
Mummulla oli hyvä huumori. Häneltä luonnistui sarkasmi ja taitava sanan käyttö. Mummu osasi hienosti keventää tunnelmaa tarvittaessa. Mummu osasi olla hyväntuulinen ja toiset huomioonottava, vaikka elämä ei aina kohdellut häntä hyvin.
Mummu oli pitkään keuhkosairaiden parantolassa Paimiossa. Legendaariseksi muodostuneeseen paikkaan sijoittui monta tarinaa. On jotenkin jännää ajatella, että mummu on ollut sellaisessa paikassa jonka kaikki tuntevat.
(
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paimion_parantola)
Mummu muutti papan perässä etelästä pohjoiseen. Pappa oli kotoisin Oulaisista. Heidän perheensä asui muutamassa eri paikassa lähellä Kemiä. Itse muistan ajat Ylikärpästä Simojoen varrelta. Olen ollut tosi pieni, kun mummu ja pappa ovat asuneet omakotitalossa lähellä serkkuni perhettä, mutta muistan silti pieniä pätkiä siitä talosta. Muistan, kun äiti syötti minulle vesimelonia, taisin istua keittiössä pöytätasolla, enkä pitänyt vesimelonista yhtään. Muistan myös, että leikimme serkusten kanssa piilosta (en osaa sanoa, olinko itse tarpeeksi iso ollakseni leikissä mukana, mutta muistan sen). Muistan myös, kun Anni-mummu lauloi Tuu-tuu-tupakkarullaa, he olivat myös Kerttu-mummun ja Leo-papan luona silloin. Äiti voi oikaista tarinaa, jos aika on muuttanut muistojani.
Kerttu-mummu piti runoista ja kirjoitti niitä myös itse. Mummu sanoi aina, ettei ymmärrä musiikista mitään, vaikka tykkääkin kuunnella paljon musiikkia. Olin aina sitä mieltä, että mummu oli vain vaatimaton. Kyllä hän musiikin päälle ymmärsi, kun tanssiakin osasi ja kuunteli päivittäin radiota.
Mummun kanssa oli kiva katsella vanhoja valokuvia. Mummu kertoi aina keitä kuvissa on ja mitä tarinoita kuviin liittyi. Mummun kanssa oli myös hyviä keskusteluja, hän oli hyvä keskustelukumppani. Mummu kuunteli ja kertoi myös avoimesti omat mielipiteensä. Hän ei ikinä tuominnut ja hän oli avarakatseinen. Mummun luo menin piiloon silloin, kun oli vaikeaa. Mummun luona sai olla oma itsensä. Mummun luona oli aina hyvä olla.
Mummu oli moderni ja itsenäinen nainen. Vahva, herkkä ja esimerkillinen ihminen. Arvostan ja olen kiitollinen kaikesta siitä, jota hän on minulle ja muille läheisilleen antanut. Meidän muiden onni on aina mennyt kaiken edelle.
Kiitos mummu rakkaudestasi <3
KAUKAINEN MAA
Vuoskymmenen soutanut venhoni
olen Lohjanjärven vesiin.
Se varhain mieleni tenhosi,
jo välkkyen lapsen kesiin.
Selän tyynen siintoon pilviä ui,
vaan kastaen loistavan rinnan
kuin joutsenet parvin laskeutui
ne alle kuultavan pinnan.
Elokuussa, kun hämy ihmeellinen
sinihahtuvin hiipii illoin,
veden kuultoon piirtyvät väristen
ujot hopeatähdet silloin.
Kevätyöt ne soutajan mieleen tuo,
kun on taivas hentoa tulta,
vene yksin vienoja aaltoja luo,
ja juovia saa veden kulta.
Maan päällä ei paikkaa kauniimpaa
kuin heleä saaren rinne.
Sija lapsuus-unten se on, kotimaa,
sydänjuurin ma kuulun sinne.
Majan ympäri koivut on valkeimmat,
väkevin suven vihreys siellä.
Kivet, pensaat, perhoset puhuvat,
ja tallattu multa tiellä.
Kun vuokkoja kasvoin kuultavin
ei enää lehdossa kohtaa,
syvä katse aukeni orvokin,
sini lemmikkisilmien hohtaa.
Ja silloin nurkkaus puutarhan
on täynnään narsissilunta,
kuten syyskesin tuoksua reseedan,
hajuherneen hentoa unta.
Piha armas ruusuja on itänyt
terät hehkuen hellää tultaan.
Käsi istutti ne, joka varmaan nyt
tuo taimia taivaan multaan.
Pyhä muistojen maa maja pieni on tuo,
tuhat elää mennyttä seikkaa
sen kuistikot, seinät, köynnökset suo,
ja ne tuoreina povea leikkaa.
Jos aamun hohdossa vieläkin
minä rantaan kulkea saisin,
ujo polku ruohossa kyynelin
kun kiiltää voi ylimaisin!
Jos alle tuttujen koivujen
sijan sais edes hennot luuni!
Tutut oksat ylläni humisten
levon toisivat uinailuuni.
28.2-2.3.1937
Saima Harmaja
Sunnuntairakkautta 20.7.2014:
Piano – Somewhere Over The Rainbow
Sunnuntairakkautta Spotify-lista:
Sunnuntairakkautta
.jpg)
.jpg)
